Ratinpyörittäjän arkea - huulipunaa, hajuvettä ja ongelma hädän hetkellä

Kun kello herättää aamulla viideltä, lähtee ajelemaan kuudelta kohti Vantaata ja palaa kotiin vasta illalla, niin ei sitä jää paljon aikaa muulle kuin pakollisille kotitöille. Tosin nyt ei ole jaksanut oikein niitäkään. Siispä pahoittelut nihkeästä kirjoitustahdista tänne blogiin. Kyllä tahti kiihtyy taas, kunhan työkiireet vähän tästä hellittävät. Mutta kuulkaa joka aamu ole meikannut huolella ja suihkauttanut hajuvettä, en se muuten olisi ollenkaan minä, joka tuolla savikuorman kanssa kehä kolmosta suhaa edestakaisin.

Huulimeikit mukana.

Kuten kalustosta voi nähdä, niin savirallia on ajettu. Autot kaipaa pesua.

 

Karmea takaisku oli se, että Stockmannin Hullut päivät alkoivat keskiviikkona eikä minulla ole ollut mitään mahdollisuutta osallistua. Verkkokaupassa nopeat syövät hitaat jo aamuseitsemältä, siihen aikaan ei ole minkäänlaista saumaa netissä shoppailla. Kanta-asiakasjärjestelmässä olen karvahattutasoa seuraavalla askelmalla, joten ensimmäisenä Hulluna päivänä olisi päässyt myymälään ostoksille puoli tuntia ennen avautumisaikaa. Olisi se vaan ollut hienoa kurvata kuorma-autolla suoraan Stockmannin pääovelle ja jättää auto siihen parkkiin majakat vilkkuen. Kuraisista kengänjäljistä olisi nähnyt millä osastolla Hostikan muija on tepastellut.

Talvikin se otti ja piipahti kylässä erään yön ja aamun tunteina. Järkyttävää oli nähdä aamulla lumiset puut ja valkea maa. Kyllä sitä nyt tulee, kun tammikuussa niin kovasti odotettiin. Vaan ei tule enää, nimittäin tänään keikutti västäräkki pyrstöään Teboilin pihassa ja sehän tietää sitä, että vähän on kesään jäljellä aikaa.

Lumenrippeitä Petikossa.

Samoilla seuduilla loppuviikosta.

Evästä.

 

Savirallin lisäksi olen kuljettanut myös mursketta. YIT:n murskeasema on ihan lentokentän vieressä. Kuormaa odotellessa on aika huimaa katsella laskeutuvia lentokoneita. Siinä ne mennä jylistävät, vähän puiden yläpuolella.

Siellä lentää Finnair.

Tämä on ei-Finnair. Ihan vaan kännykällä kuvattu.

Vielä kun sitä jotenkin oppisi kehittämään tuota suuntavaistoaan. En tiedä missä jonossa olen silloin seissyt, kun sitä on jaettu. Kuorma-autossa on oma navigaattorinsa; sellainen, joka huomioi, että nyt mennään isolla autolla. Navigaattori puhuu selkeää suomea hitaasti ja selvästi ääntäen. Siitä huolimatta tulin kahdesti ohittaneeksi sen kehoitukset kääntyä "kun eihän tästä ennenkään olla menty..." En olisi yhtään hämmästynyt, jos tuo laite olisi viimein huutanut "Voi perkele!" No perille pääsin, mutta tulipa tutustuttua samalla muutamaan Vantaan kaupunginosaan ihan tahtomattani.

Murskeet perillä. Kohteeseen tehdään maanrakennustyöt omakotitaloa varten.

Valjastin isännän kuvaamaan. Tuo mäki oli aika mielenkiintoinen peruuttaa ylös. Näyttää kuvassa pienemmältä.

The Pink Panther.

 

Nyt on viikonloppu aikaa huilata. Toisin sanoen aikaa tehdä kaikki ne hommat, joita ei viikolla ole ehtinyt. Muutama viikko lentoa, niin sitten rauhoittuu minun tahti ainakin hetkeksi. Vielä kun keksisi ratkaisun ongelmaan nimeltä pissahätä. Miehillä se on niin helppoa ja huomaamatonta pikaisesti kusaista kasan taakse tai renkaan viereen. Mutta entäs naiset? Miesten tyylillä sitä pääsee hyvin äkkiä iltapäivälehtien lööppeihin. Ratkaisun löytymistä odotellessa ei auta muu, kuin etsiä hädän hetkellä se lähin huoltoasema.

Lauantaina tämä leidi ihastelee isoja vehkeitä Mansen Mörinöillä. Kuvia ja tekstiä tulee, jos tulee, kun tää on nyt niin tätä.

Katariina <3