Katalogi

22.10 ilmoitti digipiirturi edellisen ajokerran päivämääräksi, kun kortin tänään laitteeseen lykkäsin. Yli kuukausi siis oli jo kulunut siitä, kun viimeksi kuorma-auton ratin taakse kiipesin istumaan. Syynä tuohon taukoon oli lääkärin määräys. Vaikka kynttilät kivoja onkin, niin ei niitä pidä molemmista päistä polttaa. Minä sitä kokeilin ja sormeni melkein poltin, nyt on huilailtu ja opeteltu olemaan vähemmällä menemisellä ja tekemisellä. Ei ole ollut helppo rasti. Kuluneen kuukauden aikana olen hoitanut kaikki muut työ- ja kotivelvoitteet kuten ennenkin, ainoastaan ajohommat jätimme minulta kokonaan pois. Välillä on saanut itsensä pakottaa toimimaan. Pysähtynyt olotila on laskeutunut naisen ylle, takaraivossa takovasta pitääpitää -äänestä en silti edelleenkään ole eroon päässyt. Jo pelkkä ajatus ajamaan lähtemisestä on ahdistanut ja tuntunut kuristavana tunteena kurkussa. Sinänsä surullista, koska isolla autolla ajaminen on aina ollut sitä mitä ...

Kirjoitushommat ovat vielä antaneet odottaa itseään, mutta yritetääs taas. Muutamankin kerran on tullut näyttöä tuijotettua, mutta sanat eivät vain ole irronneet. Syitä tähän voit lukea edellisestä tekstistä. Lauantaina oli Hartwall Arenalla Jarkko Aholan ja Valtteri Torikan Show must go on -konsertti. Torikasta nyt niin väliä, mutta Aholaa halusin mennä kuuntelemaan ja liput hankin hyvissä ajoin, heti kun myyntiin tulivat. Ennalta jo tiesin, että permannolle piti päästä, jos hyvin halusi nähdä. Kahdeksannelta riviltä onnistuin liput sinne saamaan, aika kiva. Miehen kanssa kahdestaan liikenteessä. Tai no tuolla Hartwall Arenalla ei todellakaan oltu kahdestaan...   Ja niin tapahtui ihme. Nimittäin ehtimisen ihme. Oli aika yllättävää olla paikalla liki kolme varttia ennen konsertin alkua. Erittäin hämmentävää sellaiselle, joka on tottunut juoksemaan viime minuuteilla paikalle tai mikä nolointa - ohjattu istuimelle valojen sammuttua ja esityksen jo alett...

Usein se tapahtuu ihan huomaamatta. Tai siis niin, että asianosainen itse ei sitä ymmärrä, vaikka läheiset ja ystävät ovat huolissaan. Varoituksen sanat ja huolestuneet katseet menevät ohi - tai niitä ei vain halua huomata. Kävin muutama viikko sitten kampaajalla, edellisestä kerrasta olikin jo aikaa. Kesä ja merivesi olivat tehtävänsä tehneet ja latvoista piti leikata pari tuumaa pois. Siinä kapan alla istuessani kampaaja nosteli hiuksiani ja kysyi jotain, mikä pysähdytti minut: "Onks sulla lähtenyt tavallista enemmän hiuksia viimeisen puolen vuoden aikana?" Siis että mitä? Ei siellä mitään kaljua länttiä ollut, mutta uutta hiusta puski siihen malliin tulemaan, että jotain oli tapahtunut, oli hiuksia tippunut sulkasadon lailla. Jäin miettimään kulunutta puolta vuotta. Oli totta, että paljon oli elämään mahtunut ja sata lasissa painettu menemään. Ilman lomaa. Meillä kaikilla on vuorokaudessa ne samat 24 tuntia. Jos päivälle lisää pituu...