Se on kuulkaa mahtava tunne, kun välillä työ ei tunnu työltä ollenkaan. Kaikki sujuu, aurinko paistaa eikä ole edes kiirettä mihinkään. Puhumattakaan siitä, että työkaveri on se tärkein, eli oma puoliso.
 |
| Mersut parkissa rinnakkain. |
Kävimme taannoin hoitamassa pienen keikan Miehikkälän suunnilla. Oli hienoa ajella peräjälkeen kohti aurinkoa ja välillä pysäköidä vierekkäin huoltoaseman pihaan auton ja kropan tankkausta varten.The Hostikat.
Lapsuuden kesiä tuli paljon vietettyä juurikin tuolla Miehikkälässä. Ei sitä pieni, pellavatukkainen Katariina arvannut, että tulisi joskus lasettamaan tuota samaista Munamäkeä vähän raskaammalla kulkuneuvolla kuin papan polkupyörä. Ja jos joku olisi kertonut, en olisi uskonut. Miksi olisin? Minustahan piti tulla kampaaja tai sairaanhoitaja...
 |
| Minä tulen perässä tuon pölypilven keskellä. |
Paljon lapsuusmuistoja tulvi mieleen, juurikin niiltä huolettomilta kesäpäiviltä mamman ja papan luona. Kala- ja kauppareissut, uimareissut sekä pyöräretket hautausmaalle (kyllä, pidin jo lapsena siitä, että käveltiin hautausmaalla katselemassa). Tarkoittaa kai sitä, että keski-ikäistyminen on tosiasia. Vuodet vierii, mutta muistot säilyvät. Sanovat ajan niitä kultaavan, mutta lämpöisiä ne on aina olleet.
 |
| Niin keskellä metsää, ettei lumikaan ollut vielä sulanut, vaikka toukokuu oli jo puolessa välissä. |
 |
| Nyt on sekin päivä nähty, että minulla on digipiirturin sanelema tauko Miehikkälän terveysaseman pihalla ja syön jotain juuri ja juuri lounaaksi tunnistettavaa. Mainittakoon, että oli lauantai ja terveysasema kiinni, en vienyt asiakaspaikkoja niitä tarvitsevilta. |
 |
| Välillä on tiet kovin kapoisia. |
Ihan viime päivinä olen ajellut täällä kotikaupungissa Kotkassa. Ja jälleen kerran taas tulvi paljon muistoja mieleen, niitä hyviä muistoja lapsuudesta. Ajelin tehdasmaisemissa meren äärellä, katselin tehtaanpiippuja ja rahtilaivoja. Tuli niin mieleen, kuinka iskä meitä vei usein Haminan satamaan katsomaan laivoja ja sitä satama-aluetta. Silloin 80-luvulla sinne tosiaan pääsi ihan tuosta vain. Ei ollut portteja.
Pienestä asti on ollut minulle tärkeitä satama, laivat, nosturit. Enpä olisi tätäkään silloin uskonut, että joskus tulen tekemään töitä ihan niiden vieressä. Vieläpä sellaista työtä, joka on lajina niin mukava, että se vie mennessään - ja sen ihmisen kanssa, joka vei minut mennessään jo 90-luvun alkupuolella <3
Eräänä iltana tunteikkuus ja muistot nousivat tappiinsa ja mieli herkistyi siihen pisteeseen, että minulta pääsi liikutuksen kyyneleet katsellessani, kuinka suuri rahtilaiva kiinnittyi satamalaituriin kahden aiemmin tulleen seuraan. Komea näky. Tuli taas kerran vahvana se tunne, että minä olen kotona. Haminassa syntynyt, Vehkalahdella varttunut ja parikymmentä vuotta Virolahdella asunut on paikkansa täältä Kotkasta löytänyt.
Myönnetään, minä oon aika herkkä. Mutta se on juuri se, joka tekee minusta tällaisen - oman itseni.
Katariina <3
Kommentit
Lähetä kommentti