Katalogi

Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan... Joulu tuli siitäkin huolimatta, vaikka niin kovin stressasin lahjojen ynnä muiden käytännön asioiden kanssa. Sitä päättää joka vuosi, että tämä on se joulu, jolloin hoidan ajoissa kaiken ja ostan lahjatkin jo joulukuun alkuun mennessä. Ei ollut tämäkään se vuosi. Ei mikään yllätys. Joulu tuli, vaikka lanttulaatkossa oli kökkyröitä. Olin päättänyt helpottaa urakkaa ja ostaa kaupasta valmiit lanttu- ja porkkanasoseet, kas kun niissä ei ole perunatärkkelystä kummoisempia lisäaineita. Liian myöhään huomasin, että se lanttusose ei niin sosetta ollutkaan. Ja porkkanalaatikostakin unohtui kananmuna pois. Joulu tuli, vaikka sairastuin oksennustautiin pari viikkoa ennen aattoa ja olin aivan varma, että nyt menee kaikki pieleen. Jokainen voi kuvitella minkälainen rumba on, kun suurperhe sairastaa. Onneksi meillä on kolme vessaa eikä pahin kauhukuvani edes toteutunut. Joulu tuli, vaikka tekemäni kotikalja näytti käymisvaihees...

Joitain aikoja sitten kotikeittiöt kuumenivat Pätkis-kakuista. Tai ainakin minusta tuntui siltä. Meillä ei kuumentunut, on nimittäin tekemättä yhä... Pätkis-kakku oli aasinsiltana sille, että olen monesti joulun aikaan käyttänyt kaupan joulumakeistarjontaa ideoiden lähteenä leivontaan. Tai en oikeastaan minä, vaan perheen juniori, jonka toimesta on tullut leivottua vaikka mitä. Linkit niihin laitan tuonne postauksen lopuksi. Tällä kertaa valikoimasta tarttui mukaani rasia Pätkiksiä. Tai no... Jos rehellinen olen, niin jouduin lopulta hakemaan niitä neljästi. Kas kun se rasia ehti aina salaperäisesti tyhjentyä ennen leivontaan ryhtymistä. Mutta siis tässä oiva ohje, sopii jouluun ja ihan muuten vaan. Samantyylisiä löytyy varmasti netin syövereistä vaikka kuinka paljon, mutta tällaisen version minä sovelsin. Pätkis-muffinssit (noin 27 kpl) 200 g rasvaa 2 dl sokeria 3 munaa 2 tl vanilliinisokeria 2 tl leivinjauhetta 2,5 dl vehnäjauhoja 0,...

Kukapa ei olisi nähnyt Coca-Colan mainoksia. Etenkin niitä, joita aina joulun aikaan televisiosta tulee - mainoksia, joissa on se upeasti valaistu, pitkänokkainen rekka. Rekan kyljessä joulupukki ja Coca-Colan logo. Punaisten rekkojen kiertue on vieraillut jo 300 paikkakunnalla ympäri maailman ja nyt ensimmäistä kertaa myös Suomessa. Kuulin taannoin radiosta joulurekan kiertävän Suomessa ja mitäpä sitä muutakaan tällainen isoihin autoihin ja valoihin hurahtanut nainen tekisi, kuin kiireellä tarkistamaan missä ja milloin. Paikkakunnista lähin oli Helsinki, joka itse asiassa oli lähtöpiste aina napapiirille asti ulottuvalle kiertueelle. Rekan ympärille oli suunniteltu tapahtuma, ilmaista limsaa, kierrätysruletti, hyväntekeväisyyttä sekä artisteja. Mutta ohjelmasta viis, minulle tärkeintä oli nähdä se rekka. Niin ja tietenkin päästä valokuvaamaan. Koitti joulukuun kahdeksas ja niin oli illan edellä suunnattava auton keula kohti Helsinkiä. Sää oli suomalaisen talv...

22.10 ilmoitti digipiirturi edellisen ajokerran päivämääräksi, kun kortin tänään laitteeseen lykkäsin. Yli kuukausi siis oli jo kulunut siitä, kun viimeksi kuorma-auton ratin taakse kiipesin istumaan. Syynä tuohon taukoon oli lääkärin määräys. Vaikka kynttilät kivoja onkin, niin ei niitä pidä molemmista päistä polttaa. Minä sitä kokeilin ja sormeni melkein poltin, nyt on huilailtu ja opeteltu olemaan vähemmällä menemisellä ja tekemisellä. Ei ole ollut helppo rasti. Kuluneen kuukauden aikana olen hoitanut kaikki muut työ- ja kotivelvoitteet kuten ennenkin, ainoastaan ajohommat jätimme minulta kokonaan pois. Välillä on saanut itsensä pakottaa toimimaan. Pysähtynyt olotila on laskeutunut naisen ylle, takaraivossa takovasta pitääpitää -äänestä en silti edelleenkään ole eroon päässyt. Jo pelkkä ajatus ajamaan lähtemisestä on ahdistanut ja tuntunut kuristavana tunteena kurkussa. Sinänsä surullista, koska isolla autolla ajaminen on aina ollut sitä mitä ...

Kirjoitushommat ovat vielä antaneet odottaa itseään, mutta yritetääs taas. Muutamankin kerran on tullut näyttöä tuijotettua, mutta sanat eivät vain ole irronneet. Syitä tähän voit lukea edellisestä tekstistä. Lauantaina oli Hartwall Arenalla Jarkko Aholan ja Valtteri Torikan Show must go on -konsertti. Torikasta nyt niin väliä, mutta Aholaa halusin mennä kuuntelemaan ja liput hankin hyvissä ajoin, heti kun myyntiin tulivat. Ennalta jo tiesin, että permannolle piti päästä, jos hyvin halusi nähdä. Kahdeksannelta riviltä onnistuin liput sinne saamaan, aika kiva. Miehen kanssa kahdestaan liikenteessä. Tai no tuolla Hartwall Arenalla ei todellakaan oltu kahdestaan...   Ja niin tapahtui ihme. Nimittäin ehtimisen ihme. Oli aika yllättävää olla paikalla liki kolme varttia ennen konsertin alkua. Erittäin hämmentävää sellaiselle, joka on tottunut juoksemaan viime minuuteilla paikalle tai mikä nolointa - ohjattu istuimelle valojen sammuttua ja esityksen jo alett...

Usein se tapahtuu ihan huomaamatta. Tai siis niin, että asianosainen itse ei sitä ymmärrä, vaikka läheiset ja ystävät ovat huolissaan. Varoituksen sanat ja huolestuneet katseet menevät ohi - tai niitä ei vain halua huomata. Kävin muutama viikko sitten kampaajalla, edellisestä kerrasta olikin jo aikaa. Kesä ja merivesi olivat tehtävänsä tehneet ja latvoista piti leikata pari tuumaa pois. Siinä kapan alla istuessani kampaaja nosteli hiuksiani ja kysyi jotain, mikä pysähdytti minut: "Onks sulla lähtenyt tavallista enemmän hiuksia viimeisen puolen vuoden aikana?" Siis että mitä? Ei siellä mitään kaljua länttiä ollut, mutta uutta hiusta puski siihen malliin tulemaan, että jotain oli tapahtunut, oli hiuksia tippunut sulkasadon lailla. Jäin miettimään kulunutta puolta vuotta. Oli totta, että paljon oli elämään mahtunut ja sata lasissa painettu menemään. Ilman lomaa. Meillä kaikilla on vuorokaudessa ne samat 24 tuntia. Jos päivälle lisää pituu...