Jo puoli vuotta kotkalaisena! Miten on elämä mennyt?

Kahdenkymmenen Virolahden vuoden jälkeen muutimme Kotkaan viime jouluksi. Koska juhannus on ihan ovella, niin sehän tarkoittaa, että puoli vuotta on jo kulunut. Miten on elämä mennyt? Miten on Kotka ottanut uudet asukkaat siipiensä suojaan? Kaduttaako?

Niin, kaksikymmentä pitkää vuotta paikkakunnalla, jolta koko ajan kaipasin pois. Ikinä en kotiutunut ja omakseni seutua kokenut, sydän kaipasi muualle. En tuntenut kuuluvani joukkoon, vaikka hapanvelliäkin opin keittämään niin hyvin, että Keittäjämestariksi valittiin - olikohan tuo vuonna 2007, ihan tarkasti en muista. Joskus elämä kuitenkin yllättää ja nurkan takana on odottamassa jotain, mitä ei ikinä kuvitellut tapahtuvan ainakaan ihan tuosta vaan.

Viime vuonna syksyn koittaessa alkoi tapahtua. Ja silloin, kun meidän perheessä tapahtuu, saattaa käänteet olla hyvinkin nopeita. Unelmien koti löytyi Kotkasta sen kummemmin edes etsimättä. Lopulta päätös oli helppo tehdä ja alkoi se piinaavan pitkältä tuntuva odottavan aika. En muista milloin viimeksi olen joulua niin kovasti varttunut.

Muutto joulun alla ei ehkä ole se kaikista miellyttävin ajankohta. Siinä kun saattaa olla vähän muutakin puuhaa. Mutta lukuisten muuttokuormien jälkeen kaikki oli valmista. Alkoi uusi elämä, oli puhdas pöytä ja tyhjät seinät.

Aluksi kaikki tuntui oudolta. Vaikka lähikauppa oli kirjaimellisesti lähellä, oli ne vähätkin hyllyvälit hukassa eikä mitään löytänyt. Kukaan ei tuntunut tutulta, kasvot eivät jääneet mieleen. Eniten jännitin sitä kuinka lapset tulisivat sopeutumaan uuteen kouluun. Saisivatko kavereita? Löytäisivätkö luokkansa? Itse olin nimittäin aivan eksyksissä, kun kävimme tutustumassa kouluihin. Tosin tällä suuntavaistolla (siis sen puutteella) se nyt ei mikään ihme ole.

Joululoma loppui ja koitti lapsilla ensimmäinen päivä uudessa koulussa. Taas jännäsin ihan turhaan, nimittäin sieltä tultiin uuden kaverin kanssa kotiin jo ensimmäisenä päivänä. Muutenkin on Kotkan koululaitos nielaissut uudet oppilaat hyvin koneistoonsa. Kaikki toimii kuten pitääkin, jos ei jopa paremmin.

Miä <3 Kotka

Kevään koittaessa sain olla jälleen jännän äärellä. Ei nimittäin ollut aavistustakaan minkälaisia kasveja uudesta kotipihasta putkahtaisi esiin. Hiljaa mielessäni toivoin, ettei mitään vaativaa eikä vaikeahoitoista ilmaantuisi. Minua niin harmitti, että kaunis pionini jäi edelliseen kotiin. Se kun on kasvi, joka ei siirtämisestä tykkää. Kasvaa siellä mihin on juurtunut. Melkein liikutuksen kyynel vierähti, kun huomasin kukkapenkistä puskevan pionia esiin ja vielä kaksin kappalein. Ja arvaa mitä - ihan samanvärisiä kuin minun aiemmatkin. Ensimmäistä kukkaa odotan aukeavaksi ihan näinä päivinä.

Pihani lisäksi on puhjennut kukkaan koko kaupunki. En ole aiemmin ymmärtänyt kuinka hienosti Kotka pitää huolta asutusalueista ja puistoistaan. Istutuksia on joka puolella ja se puistojen määrä on valtava. Ei ole liioiteltua tehdä kaupungin itseään tunnetuksi nimellä Puistojen Kotka.

Edelleen joka kerta, kun kotiin ajelen, tuntuu sydänalassa ihan mielettömän hyvältä. Sitä miettii miten onnellinen on siitä, että saa asua juurikin Kotkassa. Ei voi kuin hymyillä ja huokaista - tämä on nyt minun kotikaupunkini. Kiitos Kotka, olet ollut hyvä meille <3

Alkuvaiheen kauppasekoilujen jälkeen silläkin saralla on kaikki loksahtanut kohdalleen.

Lähikaupassa on kiva käydä, siellä on aina tutut kasvot kassalla ja mukavan hyväntuulinen tunnelma. Eilen siellä tapahtui jotain, joka vahvisti sen, että olen jo osa tätä kaupunkia. Sain nimittäin kassalla mukaani pienen Kismet-patukan saatesanoilla "Myö annetaan näitä joillekin meidän ihanista asiakkaista!" Puoli vuotta ja meikäläinen lukeutuu ihaniin asiakkaisiin. Tulipa hyvä mieli.

Niin ja tuo alussa ilmoille heittämäni kysymys, että kaduttaako... Ei todellakaan. Ainoa asia, mikä kaduttaa on se, ettei tullut lähdettyä tänne jo aikoja sitten.

"Kotkan poikii, ilman siipii
Maailman myrskyt keinuttaa
Taakse jäivät, nuoruuspäivät
Takaisin ei niitä saa
Laulut tuulen, nuo vain kuulen
Enkä tiedä kauniimpaa"
-J. Vainio-

Ja nyt kohti juhannusta.

Katariina <3